Käsityöt ja chilit

19 toukokuuta, 2012

Pikkusiskon tila, osa 3v

Nyt on ilmeisesti se kaikkien ennustama, lapsen kasvun myötä tuleva ihmeparaneminen tapahtunut Pikkusiskon silent-refluksin osalta :) Yleensä se kuulema tulee 2v-synttäreillä, mutta täällä se vaikuttaa tulleen nyt 3v-synttäreillä. Viljasokkoaltistus ei eroa näyttänyt, joten happosalpaajat pistettiin toistaiseksi tauolle välittömästi sokkokokeen loputtua, ja jopa vähän viljaa, vähän kananmunaa ja vähän (jollakin tavalla kypsytettyjä) maitotuotteita on otettu ruokavalioon takaisin, eikä oireilu ole mitenkään erityisemmin näyttänyt vaivaavan! Tietysti täytyy seurata pitemmän aikavälin tapahtumia vielä tästä eteenpäin, mutta ainakin useamman viikon lääketauot onnistuvat nyt. Tällä hetkellä taitaa olla jo yli kolme viikkoa viimeisestä lääkkeestä. :D Mutta loka-marraskuussa ei vielä ollut mitään asiaa heittää lääkettä edes puoliannokselle.

Nykyisin ei enää oikeastaan herätä yöllä puklit kurkussa kiljuen, eikä myöskään uhmakiukkuhuuto näytä paljonkaan puklittavan :) Ja hän on oppinut röyhtäisemään itse, eli säätelee siten nousevia aineksia. Ruokavalio on muutenkin laajentunut, esim. pikkutipla ketsuppia silloin tällöin.

Hammaslääkäriin mennään ensi viikolla. Happamat eväät (mehut yms) ovat edelleen aika pitkälti poissuljettuja, ainakin hyvin harvinaisia herkkuja.

Tunnisteet: ,

1 Comments:

At 21:06, Blogger Salaneuloja said...

Onpa hyvä, että hänen vointinsa on kohentunut!

 

Lähetä kommentti

<< Home